Antti Lehtniemi 17.1.2023 & 6.5.2023
Suomessa on käynnistetty 50 vuoden aikana lukuisia koulu-uudistuksia ja opetusprojekteja. Osan toteutus on jäänyt puolitiehen tai uudistus on vesitetty taloudellisista syistä, esimerkkinä peruskoulun tasokurssit. Koulutuspolitiikan, sosiaalipolitiikan, terveyspolitiikan, kulttuuripolitiikan ynnä muun avulla on haluttu supistaa ihmisten välisiä eroja, jotka vastuullinen yksilöllisyys näkee paitsi tosiasioina myös suurena siunauksena. Näiden erojen eli kyvykkyyden tasapäistäminen ei ole saanut aikaan hyvää missään maassa.
Meiltä puuttuu nimenomaan käden taitoja osaavia ja hoivatyön tekijöitä. Koulutuksen eriyttäminen koulutettavan halujen, toiveiden ja osaamisen mukaan on hylätty, toisin kuin monessa Euroopan maassa. Niissä koulutus haarautuu, kuten meilläkin aiemmin, useassa, varhaisessa vaiheessa, eli heillä on linjoja, joista valita. Kaikkia ei pakoteta opettelemaan integrointia tai ranskaa, Näin suorittavan portaan ammattilaiset valmistuvat nopeammin työelämään, mikä auttaisi meilläkin. Nykyinen etäopiskeluun ja nettiin perustuva aikuiskoulutusjärjestelmä mahdollistaa opintojen myöhemmän täydentämisen ja siirtymisen opisto- ja korkeakoulutasolle. DDR:sta kopioitu jäykkä systeemimme on erittäin pahasti ajastaan jäljessä. Kaikkea kaikille johtaa siihen, että ideologiset opetusohjelmat yrittävät saada huonosti motivoituneet oppilaat oppimaan mahdottomia: sellaista, mikä on vastoin heidän omaa haluaan ja mitä he eivät koe tarvitsevansa. Näin kaikki häviävät.
Nyt ollaan syystäkin huolissaan, kun PISA-tulokset ja etenkin matemaattisten aineiden arvosanat ja osaaminen ovat laskeneet useiden vuosien ajan. OECD-vertailussa olemme pudonneet kärkisijalta jo Turkin ja Chilen väliin, ja suunta on alaspäin. Tämä ei ole ihme, sillä perinteinen, esimerkiksi matematiikassa täysin välttämätön strukturoitu opetus on muutettu innovatiiviseksi puuhasteluksi.
Hyvä kysymys on, miksi piti mennä muuttamaan koulutusjärjestelmää, joka tuotti maailman parhaat tulokset? Nykysysteemissä etenkin poikien on helppo mennä matalimman aidan yli. Peruskoulun arvosteluskaalaa on ajan mittaan jouduttu loiventamaan. Niinpä osalla koulun läpäisseistä luku-, kirjoitus- ja laskentataito ovat useita luokkia alemmalla tasolla parhaisiin oppilaisiin verrattuna. Tulevaisuus on tälle ryhmälle varsin ankea. Sama koskee ammattikoulujen oppilaita, jotka etä- ja itseopiskelussa tietokoneen näytöltä opettelevat hitsausta ja muita käytännön töitä. Koulutuksen tasoa ei ole ”varaa” muuttaa käytäntöä palvelevaksi, mutta aina kannattaa tuoda vaikkapa Baltiasta hitsaajat ja rakennusmiehet Suomeen.
Järkevintä olisi tunnustaa tehdyt virheet ja palata takaisin toimivaan koulujärjestelmään.
Luokkien inkluusio on otettu esille yhtenä tärkeänä tekijänä. Tämän mallin aikana kaikkien ryhmien tulokset ovat heikentyneet. Erityisopettajien palkkaamisessa on säästetty, joten tasoryhmäläiset eivät saa tarpeellista yksilöllistä ohjausta. Tavalliselle opettajalle on sälytetty kaikki mahdollinen. Maahanmuuton mukanaan tuoma kuormitus on merkittävä lisä. Nämä oppilaat eivät useinkaan saa vanhemmiltaan tarvittavaa apua ja tukea, jolloin oppiminen jää vain koulun varaan. Tästä aiheutuvista ongelmista on vakavaa sanomaa netissä, esimerkiksi ao linkissä, josta lainaus.
https://beta.oikeamedia.com/o1-191900
” … oppilaiden luokittelu ainakin vakavien käytöshäiriöiden perusteella on pahasta. Kun näiden tunnistamista näin vältetään, lakaistaan ongelmat maton alle, ja vakavasti käytöshäiriöisiä oppilaita voidaan sitten sijoitella kätevästi paitsi tavallisille, myös erityisesti kaikkein puolustuskyvyttömimpien eli oppimisvaikeuksia omaavien luokille. Käytöshäiriöisillä oppilailla kun on tietenkin usein myös oppimisvaikeuksia. Tämä on virkamiehistä varmasti erityisen kätevää siksi, että oppimisvaikeuksista kärsivät lapset eivät osaa varmastikaan yleensä kertoa kotona yhtä vakuuttavasti kuin normioppilaat, millaista sairasta menoa he joutuvat seuraamaan luokallaan tuntikausia päivästä toiseen. Jatkuvaa opetuksen päälle huutamista, kiroilua ja usein väkivallan uhkaa.”
Opettajat ovat väsyneet aina vain uusiin ja uusiin projekteihin, jotka kuluttavat opetukseen tarvittavaa aikaa antamatta mainittavasti apua varsinaiseen, yhä vaativammaksi muuttuvaan työhön. Opettajat kertovat nykyisin ongelmistaan varsin avoimesti mediassa. Hälytyskelloja siis soitetaan, mutta niiden sanoma ei tunnu menevän millään perille.
Merkittävä asia yhteiskunnan kannalta on jatko-opiskelun suuntaus. Koska ideologinen tavoite on ollut saada ideologisista syistä mahdollisimman moni nuori korkeamman asteen koulutukseen, koulutuslinjoja ja aiheita on lisätty etenkin humanistiselle puolelle. Peruskoulutuksen laskeva taso ja matemaattisten aineiden heikko hallinta ei tule siellä esteeksi. Monilla ylemmän asteen opiskelijoilla ei ole edellytyksiä ja ehkä halua tai tarvetta valita työllistymisen kannalta mielekästä alaa, valmistua kohtuuajassa ja siirtyä aktiiviseen työelämään. Näin päädytään ”Peterin periaatteen” mukaan ainaisopiskelijaksi. Paluu taaksepäin, ammatilliseen koulutukseen koettaisiin ehkä häpeäksi, vaikka jo varhain, oikeaan aikaan tälle linjalle lähteminen olisi ollut monelle yksilölle inhimillisesti ja taloudellisesti järkevin ratkaisu kuten myös työvoimapulasta kärsivälle yhteiskunnalle. Opintotuen avokätisyys ja akateeminen, sisäänlämpiävä ja aatteellisesti samanmielinen ryhmähenki estää alan vaihdon esimerkiksi hoitotyön ja metalliteollisuuden käytännön ammattiin johtavalle ja varmasti työllistävälle linjalle.
Meille on muodostunut akateemisten ainaisopiskelijoiden ja -tutkijoiden pooli, joka ilmeisesti aikoo elää koko elämänsä yliopistossa keksien lisää uusia aiheita ja ”rönsyjä” tutkimaansa abstraktiseen aiheeseen (Esimerkiksi lukuisten, kuvitteellisten sukupuolien tutkimus). He maksavat kyllä veroja palkastaan, mutta koko heidän bruttopalkkansa ja vakanssinsa rahoitus tulevat julkiselta sektorilta eli valtion budjetista. Kasvava julkinen sektori on jo edellisestä lamasta saakka rahoitettu valtion lisävelalla, sillä yksityisen vientisektorin kantokyky ei pysty tuottamaan tarpeeksi verotuloja. Vientituloja sukupuolten gender-tutkimuksella ei saada euroakaan. Koulutuksen ja osaamisen tason lasku pahentaa vientisektorin vaikeuksia, kun päteviä työntekijöitä ei löydy avoimiin työpaikkoihin. Suomen valttikortti, erityisen korkea osaaminen alkaa jo olla saattohoidossa. IL 10.1.23: Vientiteollisuus lähetti terveisiä tulevalle hallitukselle: ”Meillä on huutava osaajapula”. Maahanmuutosta ei ole tähän apua meillä kuten ei ole ollut muissakaan maissa.
Saska Saarikoski kirjoitti HS-pääkirjoituksen, jossa hän vertasi osuvasti nykypäivän yliopistoja 70-luvun taistolaisuuden täyttämiin oppilaitoksiin ja puhui erityisesti taidekouluihin juurtuneesta intersektionaalisesta ideologiasta. Kirjoituksen mukaan mitä kauemmas tieteen ytimestä edetään humanistisille ja taiteellisille aloille, sitä enemmän akateemiseen kilpailuun tulee mukaan ideologiaa.
Tästä, kuten Afrikan tähti-pelistä seurasi melkoinen mediamyrsky.
Yliopiston viranhaltijat uskaltautuvat omalla nimelläänkin tuomaan esille akateemiseen maailmaan tunkevan woke-ideologian haitat. Nykytilanne on este perinteiselle, objektiiviselle ja kriittiselle opetukselle ja tutkimukselle, kun kaikessa pitää varoa loukkaamasta pientä mutta ärhäkkää poliittista ”edistyksellistä” joukkoa. Lainaus US-Puheenvuorosta (dosentti Ari Helo) kertoo, mistä on kyse:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/ari-helo/rotuerottelun-paluu/
” Intersektionaalisen ajattelun paradigmaa noudattaa myös amerikkalainen nykyinen koulutuspolitiikka, jonka mukaan yliopistoihin on jo perustettu erityisiä rotukiintiötä ja vähemmistöille suotuja muita eritysetuja. Ilmiön on mahdollistanut yliopistojen vanha käytäntö suoda lisäpisteitä hakijoille vaikkapa sen perusteella, että isä tai isoisä on ollut samassa opinahjossa. Tunnetaan tapauksia, joissa musta opiskelija on pyytänyt professorilta tenttiin lievempää arvosteluasteikkoa historiastaan traumatisoituneena afrikkalaisamerikkalaisena. Tällainen yliopistokoulutuksen eriarvoistaminen luo väistämättä stereotypiaa tenteistään helpommin läpipäästetyistä värillisistä tohtoreista ja professoreista.”
Vaikka asia tiedostetaan, miksi emme pysty muuttamaan suuntaa? Kansanomaisesti sanoen, nykytilanteessa häntä heiluttaa koiraa. Tätä selventää ote kirjasta Darwall: ”Vihreä tyrannia” s. 66:
— — —
Kapitalistisen sivistyksen myöhäisemmät vaiheet näkisivät jatkossa kasvatukseen liittyvien laitosten laajenemisen. Tämä koskisi erityisesti korkeakoulutusta. Intellektuelleilla on johtamiskulttuurin vastainen funktio. [Taloustutkija Joseph] Schumpeter kirjoittaa: ”Poiketen kaikista muista yhteiskuntajärjestelmistä kapitalismi vääjäämättä ja juurikin sivistyksensä loogisen hyvyyden kautta luo, kouluttaa ja tukee sisään rakennettua halua sosiaaliseen levottomuuteen”.10
Tämä on jo pitkälti toteutunut: tavoite ”koko ikäluokka korkeamman asteen koulutukseen”, lisää ”pehmeitä” ja ”muodikkaita” opintoaiheita, työtä opettajille. Ei niin väliä, pystyykö tutkinnolla työllistymään elättääkseen itsensä ja perheensä. Opintoraha- ja tukijärjestelmät vieraannuttavat opiskelijat talouden todellisuudesta. Laitosrakenne ja kustannukset paisuvat kestämättömiksi. Korkeasti ja monelta osin tarpeettomiin oppiaineisiin ja ammatteihin koulutetut muodostavat äkäisen, työttömyyteensä tyytymättömän mutta oikeuksistaan tietoisen luokan. Poliitikot ovat tässä luomuksensa vanki. Luodaan tarpeettomia suojatyöpaikkoja, jolloin julkinen sektori paisuu. Muutoksen teko eli menojen supistaminen on mahdotonta, sillä ääniä menetetään äänekkäältä, oppineelta ja poliittisen vaikuttamisen osaavalta joukolta, joka tietysti vastustaa ”etuuksiensa” leikkaamista. Pikemminkin lisätään tarpeettomia vakansseja ja instansseja. Maahanmuutto ”likaisten” töiden tekijöiden saamiseksi ei toimi – tilanne vain pahenee kustannuskriisin syventyessä. Vrt Ruotsin tilanne.
Tähän sopii hyvin lainaus YLE-uutisten nettisivulta 11.6.2018:
https://yle.fi/uutiset/3-10244313 : ”Tätä nykyä meillä on yhä ihmisiä, jotka maksuttomassa koulutusjärjestelmässämme hankkivat itselleen jonkun tutkinnon ja alkavat sitten syyttää järjestelmää, jos eivät saa koulutusta vastaavaa työpaikkaa. Tällainen vastuunpakoilu on kauhistuttava esimerkki siitä mihin vanhoillinen hyvinvointiajattelu on johtanut. Aikuiset ihmiset käyttäytyvät kuin lapset joita kaikkivoiva äitivaltio hoitaa kohdusta hautaan.”
— — —
Joseph Schumpeter kuvasi yliopistoihin levinnyttä Frankfurtin koulukunnan marksilaista ideologiaa (nykyiset woke, blm, intersektionaalinen feminismi, elokapina ym. kuuluvat tähän joukkoon) varsin osuvalla, napakalla aforismilla:
”Kapitalismi maksaa palkkaa ihmisille, jotka pyrkivät romuttamaan sen”.
Tutkimustyö monialaisessa yliopistossa on toki tärkeää eikä kaikilta osin edes kallista. Silti siihen panostamisessa olettaisi käytettävän jonkin asteista tarveharkintaa ja priorisointia nykyisessä taloudellisessa tilanteessa. Lainaan alle erään blogistin tekstiä. Siinä on tietyn asteinen BIAS, jonka kirjoittaja myöntää. Silti ei voi olla ihmettelemättä, miksi tällaisia aiheita ylipäätään tutkitaan yhteisiä, julkisia vaan ei aatteellisten yhdistysten omia varoja käyttäen. Ilmeisesti tarkoituksena on pitää äänekkäät, tiettyjä poliittisia suuntauksia kannattavat ainaisopiskelijat tyytyväisinä siistissä sisätyössä yliopistoissa keksimiään aiheita edelleen jalostaen.
http://yrjoperskeles.blogspot.com/2022/10/paska-juttu-eli-turhuuden-markkinoilla.html
Alla on linkistä otettu muutama hyväksytty tutkimusaihe ja sille myönnetty apuraha:
– Julkitehdyn ulosteen politiikka kaupunkikuvassa, taiteessa ja bioetiikassa, 245.465 €
– Kokemuksellinen kipu ja kehollisuus brittiläisessä maailmassa, 1600-1900: 499 497 €
– Traditio ja muuntelu. Keskiajan liturginen laulu Turun hiippakunnassa: 464 680 €
– Sukupuoli renessanssin ja varhaismodernin ajan filosofiassa: 496 202 €
– Ilmastopakolaisuus kriittisen kansalaisuuden edistäjänä: 499 261 €
– Affektiivinen aktivismi: queer- ja transmaailmojen luomisen paikat: 500 000 €
– Kehollisten kohtaamisten politiikka turvapaikan hakemisessa: 497 044 €
Häntä heiluttaa koiraa, mutta kuka uskaltaa puuttua koiran koulutukseen ja tapoihin, jotta häntä alkaa noudattaa normaalia reaalielämää? Euro on hyvä konsultti, joten ennen pitkää tilanteeseen on pakko puuttua. Mitä myöhemmin tämä tehdään, sitä kipeämpää se tekee.