Kiina voitti länsimaat

Kiina voitti lännen – mitään ei ole tehtävissä. Tarvittavaa suurta ja nopeaa suunnanmuutosta on turha odottaa, sillä länsimaiden poliitikot ovat ilmastokatastrofiuskon vallassa. Kansalaiset on aivopesty esimerkiksi sähköautojen ostajiksi, tölkkien kiintokorkkien ja kasvisruokavalion kuuliaisiksi hyväksyjiksi ja päästösakkojen maksajiksi. Länsi on kolmenkymmenen vuoden ilmastopolitiikallaan tuhlannut tuhansia miljardeja ”ilmaston jäähdyttämiseen”. Täysin turhaan, sillä toimilla ei ole ollut mitään vaikutusta ilmaston lämpötilaan ja päästöihin. Vaikka radikaali suunnanmuutos järjen toivottavasti joskus herätessä tehtäisiin, mistä taiotaan rahat, kun rakennetaan romutettujen hiilivoimaloiden ja sammutettujen ydinvoimaloiden tilalle uudet laitokset?

Otsikko on toki provosoiva, mutta alla  on eräitä tärkeitä perusteluja:

*Kiina on myynyt (ainakin) Saksalle olemattomia päästöoikeuksia miljardeilla euroilla. Päästöoikeuksia on ostettu mm Kiinaan rakennetuilta hiilidioksidia varastoivilta tehtailta. Tutkiva journalismi vertasi päästöoikeuksien myyjien mainoskuvia Google Earthin kuviin ja ihmetteli eroja. Paikan päältä, ilmoitetuista koordinaateista löytyi tyhjiä tontteja ja jopa hylätty kanala! Tämä koskee vasta yhtä päästökauppiasta. Linkki: Deutsche Welle (teksti englanniksi).

https://www.youtube.com/watch?v=aU_S97Ae1eg

Tämä linkki on hyvä katsoa ja jakaa edelleen, ENNEN kuin Suomi alkaa vuodenvaihteen jälkeen ostaa ”liikenteen päästöoikeuksia” epämääräisiltä tahoilta. Myyjiä kyllä löytyy, kunhan löytyy hyväuskoisia hölmöjä ostajiksi (Liitekuva).

*Kiina on tukenut läntisiä radikaaleja luontojärjestöjä vihreän ideologian edistämisessä. Linkki:

https://freebeacon.com/energy/ex-ccp-officials-steered-millions-to-us-based-green-groups-universities-for-climate-initiatives/

Kiinalaiset viranomaiset ohjasivat miljoonia dollareita USA:n yliopistoille ja kansalaisjärjestöille, jotta ne ajaisivat uusiutuvan energian asiaa. Tämä paljastui, koska kaiken rahoituksen tulee nykyisin näkyä verotiedoissa. USA:ssa oli jo ennestään vahva yliopistojen vasemmistolainen, kulttuurimarksilainen suuntaus. Kiinan oli helppoa ja halpaa antaa sille lisää vauhtia ja voimaa. ”NetZero: Alas fossiiliset!” eli lännen talous lamaan. On naiivia kuvitella, että Kiina olisi vain tukenut pyyteettömästi vihreää siirtymää.

*Kiinassa valmistuu edelleen 2 hiilivoimalaa viikossa, vaikka tuuli- ja aurinkovoimaa rakennetaan lisää. Edullisen, päästöoikeuksista vapaan hiilisähkön avulla länteen dumpataan halpaa tavaraa, mm sähköautoja, tuulivoimaloita ja aurinkopaneeleita. Etenkin Saksan auto- ja terästeollisuus on suurissa vaikeuksissa. Linkki: Reuters

https://www.reuters.com/markets/commodities/chinas-coal-use-output-are-rising-even-renewables-surge-russell-2024-09-18/

“Kiinan hiilen kulutus kasvaa edelleen, vaikka uusiutuvaa energiaa rakennetaan lisää”

*Tietokonemallit eivät pysty ennustamaan ilmaston muutoksia. Lännen vihreä siirtymä ja pako fossiilisesta energiasta perustuvat vain ja ainoastaan tietokonemalleilla laadittuihin skenaarioihin. Skenaariot eivät ole toteutuneet. Mallien laatijat ja osa käyttäjistä ovat olleet jo vuosien ajan hämillään ja myöntäneet epävirallisesti, etteivät mallit toimi. Nyt virassakin olevat tutkijat uskaltavat tunnustaa asian julkisesti, irtisanomisen uhallakin. Linkki: JoNova

https://joannenova.com.au/2024/12/blockbuster-honesty-climate-models-cant-predict-extreme-events-sea-level-rise-tipping-points-or-river-flows/

“Australian johtava ilmastomallien laatija … myöntää, etteivät nykyiset mallit pysty ennustamaan, tulvivatko vai kuivuvatko joet, kasvaako vai kutistuuko Etelämantereen jäätikkö, muuttuuko merenpinta ja mihin suuntaan tai tulvivatko joet aiempaa useammin.”

*Kaasuputkien ja tietoliikennekaapelien vaurioittamiset, joiden lopullisesta rahoittajasta ei vielä ole näyttöä, vaikka tekijä tiedetäänkin, hyödyttävät sekä Venäjää että Kiinaa.

*Totalitaarinen, orwellilainen diktatuuri pystyy digitaalisen valvonnan ja armeijan avulla pitämään suuren kansan kurissa. Muistettaneen Covid-pandemian alku ja kiinalaisten miljoonakaupunkien täyssulut asevoimia käyttäen. Kiina voittaa tässäkin – viis ihmisoikeuksista ja demokratiasta.

*) Kuva ”Päästösertifikaatti”, joka on enintään painopaperinsa arvoinen ja kuvaa Saksankin ”edistyksellisen” ostoksen arvoa.