Antti Lehtniemi 4.9.2025
Synteettisten ”ilmaston pelastavien” polttoaineiden kehitys näyttää olevan huonossa hapessa, käytännöllisesti katsoen jo saattohoidossa. Shell luopuu suuresta biopolttoaineprojektista seuraten BP:n esimerkkiä.
https://www.msn.com/en-gb/money/other/shell-abandons-huge-biofuel-project-in-netherlands/ar-AA1LLWE7
*Brittiläinen öljyjätti Shell ilmoitti keskiviikkona lopettaneensa yhden Euroopan suurimmista biopolttoaineprojekteista ja keskittyvänsä jatkossa perinteisiin fossiilisiin polttoaineisiin. Yhtiö keskeytti vuonna 2021 aloitetun Rotterdamin suuren, uusiutuvia biopolttoaineita valmistavan tehtaan rakentamisen. Tehtaan oli tarkoitus tuottaa kestävän kehityksen mukaista lentopolttoainetta (SAF) ja dieseliä mm. jätteistä.
”Kun arvioimme markkinadynamiikkaa ja valmistumiskustannuksia, kävi selväksi, että hanke ei ole riittävän kilpailukykyinen.”
*Shell ja kilpaileva brittiläinen energiajätti BP ovat perääntyneet useista ilmastotavoitteistaan ja keskittyneet enemmän öljyyn ja kaasuun kannattavuussyistä. Tämä on – ei sinänsä yllätys – herättänyt kritiikkiä ympäristöaktivisteilta.
Tuotteen hinta olisi moninkertainen perinteisiin polttoaineisiin nähden!
Lufthansan analyysi on samoilla linjoilla:
Hiilivapaa lentoliikenne edellyttää synteettisten polttoaineiden käyttöä. Niiden valmistaminen tarvitsee erittäin paljon sähköä. Saksalainen lentoyhtiö Lufthansa on tehnyt laskelmat, mitä siirtyminen ”kestävän kehityksen polttoaineisiin” (sustainable aviation fuels, SAF) merkitsisi yhtiölle.
Yhtiön toimitusjohtaja Carsten Spohr asiantuntijoineen on päätynyt laskelmaan, jonka mukaan tarvittavan polttoainemäärän valmistaminen kuluttaisi puolet koko Saksan sähköntuotannosta. Tämä ei ole mitenkään mahdollista. Yhtiö sinänsä haluaisi käyttää näitä polttoaineita, jos vain asiakkaat suostuvat maksamaan erittäin paljon kalliimmaksi muuttuvat lennot. Tällä hetkellä SAF- polttoaineita on saatavilla niin vähän, että vaikka Lufthansa ostaisi koko maailman tuotannon, yhtiö lentäisi niiden turvin vain vajaat kaksi viikkoa.
Talouden kovat ja armottomat lait iskevät, joten liiketoiminnan suuntaa muutetaan päinvastaiseksi vihreään siirtymään nähden eli kohti kannattavaa toimintaa ja realismia. Olisiko Suomen hyvä reagoida nopeasti näihin käänteisiin eikä jäädä aina viimeiseksi ”hitaaksi hämäläiseksi”. Jos jatkamme maailmoja syleilevän, utopistisen ilmastolakimme epätoivoista toteuttamista, meille jää käteen vain mustapekka ja romahtanut teollisuus. Valtion velka ei ainakaan tällä tavalla vähene. Ja tänne tunkevia investointeja ajatellen seuraava lause pitää huomioida:
Hehkutettu ”puhdas siirtymä” tuhansine työpaikkoineen on tuotapikaa menneisyyttä meitä nopeammin reagoivissa maissa.
Mikään vihreä ja kestävä ei ole todellisuudessa vihreää ja kestävää.
Michael Shellenberger