Ilmastokatastrofikulttuurin tiukka ote länsimaiden politiikasta
Alkuperäisteos: Andy A West: Grip of Culture (2023)
Kansainvälisen ilmastopolitiikan tavoite on alentaa ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta, jotta lämpeneminen jäisi alle kahteen asteeseen vuoteen 2100 mennessä. Konsensus sanoo, että ihmiskunnan fossiilisten polttoaineiden käyttö on pääsyy pitoisuuden nousuun. Media toistaa lämpenemisen vaarojen pitkää listaa: tulvat, kaatosateet, kuivuus, jäätiköiden sulaminen, pyörremyrskyjen voimistuminen, nälänhätä, trooppisten sairauksien leviäminen jne.
- Mitään tilastollisesti merkitsevää näyttöä näiden lisääntymisestä ei kuitenkaan ole.
- Uhkakuvien toistaminen mediassa noudattaa totalitaaristen oppien esimerkkiä.
Kansainvälisissä ilmastokokouksissa on tehty lukuisia ilmastosopimuksia. Yli 30 vuoden ajan fossiilisen energian käyttöä on vähennetty ja korvattu sitä tuuli-, aurinko- ja biovoimalla, liikennettä sähköistetty, päästömaksut otettu käyttöön, hiilinieluja kasvatettu ja niin edelleen.
- Hiilidioksidin pitoisuus jatkaa kaikesta huolimatta sitkeästi samalla kasvu-uralla.
Varsin ansioituneet tutkijat, energia-alan asiantuntijat ja fyysikot ovat julkaisseet perustellut laskelmansa, miksi nykyinen ilmastopolitiikka ei toimi. Heidät kuitenkin vaiennetaan. Miksi? Normaalisti tieteessä aiemmat, niin omat kuin muiden tutkijoiden hypoteesit haastetaan avoimesti. Esimerkki tästä ovat painovoimaan ja punasiirtymään liittyvät uudet hypoteesit, joista kumpikin voisi kumota Einsteinin suhteellisuusteorian.
Tämä kirja kertoo, miksi tulokset ovat nolla. Kyse on ilmastokulttuurista, ei tieteestä. Tieteen sanoma on vääristynyt kulkiessaan läpi ketjun: IPCC:n tiede – Arviointiraportit – Yhteenvedot päättäjille – Tiedotus kansalaisille (media). Tiede on korvautunut ilmaston katastrofikertomuksella eli kulttuurilla.
Kaikilla kulttuureilla on oma ydinkertomuksensa, ei-rationaalinen narratiivi, jota puolustetaan voimakkaasti. Uskonnot ovat esimerkki: toisin ajattelijat julistetaan vääräuskoisiksi, heidän kirjoituksensa tulkitaan jumalanpilkaksi ja heidät leimataan ateisteiksi. Ilmastokulttuuri leimaa rationaaliset kriitikkonsa ”denialisteiksi”.
Ilmastokulttuurin kannattajien merkittävä osa uskoo muutokseen täysin vilpittömästi aivan kuten hartaat uskovat jumalaansa. Kansalaisilla (koskee myös poliitikkoja) ei ole riittävää tietoa ilmaston monimutkaisesta fysiikasta. Niinpä helpointa on ”luottaa tieteeseen ja päättäjiin” ja mennä virran mukana ja sopeutua vihreän siirtymän hankaluuksiin ja kustannuksiin, elleivät kohdalle osuvat haitat kasva kohtuuttoman suuriksi.
Jos hiilidioksidin vaikutus osoittautuu ajan mittaan vääräksi tai päästöt saadaan hallintaan, kulttuuri romahtaa. Tämä selittää myös sen, miksi ydinvoima, päästöttömin ja vakain sähköntuottotapa ei ole kelvannut vihreiden, tukiaisia tarvitsevien keinojen joukkoon.
Kiteyttäen: Ilmastokatastrofikulttuurin tavoite EI OLE vähentää hiilidioksidia, vaan pysyä vallassa ja alistaa kansalaiset ylhäältä annetuilla säädöksillä ja rajoituksilla.
Tämä kirja antaa avartavan ja herättävän näkökulman aiheeseen tiede versus kulttuuri.
Kirjan pdf:n voi ladata linkistä : Ilmastokatastrofikulttuuri
Suomentamani kirjat:
- Darwall: Vihreä tyrannia (2020)
- Shellenberger: Ilmasto lämpenee – maailmanloppu peruutettu (2021)
- Lomborg: Väärä hälytys (2022)
- Lomborg: Best things first (2023) (suomennos esivaiheessa)
- West: Ilmastokatastrofikulttuurin tiukka ote länsimaiden politiikasta (2024)
