Lähde: https://www.eugyppius.com/p/how-the-german-energy-transition
Tästä olisi syytä ottaa opiksi Suomessakin, jossa luontoa ennallistetaan kovalla vauhdilla antamalla ulkomaalaisten yritysten rakentaa massiivisia aurinko- ja tuulipuistoja.
Ydinasia: Saksa on maksanut syyskuussa aurinkovoiman tuottajille 2,6 miljardia euroa sähköstä, jonka pörssiarvo tuotantohetkellä oli vain 145 miljoonaa euroa. Tuottajat saivat lähes 18 kertaisen hinnan. Ja tämä on vain YHDEN kuukauden hintalappu!
Hyvä kysymys on, miten aurinkovoima voi olla kannattavaa pohjoisemmassa Suomessa? Mitä kätkeytyy tukiin, omistussuhteisiin, verojen välttelyyn ja päästöoikeuskauppaan?
Saksassa vaikeuksia aiheuttaa Angela Merkelin aikana laadittu vihreän siirtymän ”lippulaiva” Erneuerbare Energien Gesetz eli EEG-laki, joka antaa aurinkovoiman tuottajille takuuhinnan. Uusiutuvia energialähteitä koskeva laki pakottaa maksamaan tuottajille kiinteän tariffin mukaisen korvauksen kaikesta tuotannosta, jonka laitokset syöttävät verkkoon. Olitpa ilmastotietoinen kansalainen, jolla on aurinkopaneelit talosi katolla tai massiivisten aurinkovoimaloiden omistaja, EEG oikeuttaa sinut saamaan kiinteän ”syöttötariffin” mukaisen hinnan 20 vuoden ajan. EEG vaatii myös, että verkko-operaattorit ottavat näin tuotetun sähkön kysynnästä riippumatta vastaan. Muiden sähköntuottajien on pakko joustaa ja nyrkkiä taskussa puristellen hyväksyä myyntitulojensa väheneminen.
Aurinkosähkön tarjonta ylittää sähkön kysynnän etenkin kesällä ja muulloinkin keskipäivän aikaan, jolloin pörssihinnat tietenkin laskevat. Ne voivat pudota nollaan ja jopa negatiivisiksi (sama pätee tuulivoimaan). Negatiiviset hinnat tarkoittavat, että kuluttajille maksetaan siitä, että he ”suostuvat” käyttämään ylimääräisen sähkön. Tällä estetään verkon vauriot ja kaatuminen.
Olivatpa hinnat erittäin alhaiset, nollassa tai negatiiviset, saksalainen veronmaksaja joutuu EEG-lain pakottamana aina maksamaan näille ”vihreän ja ilmastoystävällisen” sähkön tuottajille sovitut kiinteät ”lakisääteiset” syöttötariffit.
Pelkästään syyskuussa Saksa maksoi 2,6 miljardia euroa uusiutuvien energialähteiden tuottajille sähköstä, jonka reaalinen markkina-arvo oli vain 145 miljoonaa euroa. Aurinkoinen syksy tekee tuhoa valtion ennestään suurissa vaikeuksissa olevaan talouteen. Liittovaltio oli budjetoinut tämän vuoden 2024 syöttötariffeihin 10,6 miljardia euroa. Kuitenkin tariffivelkaa on jo 15 miljardia euroa, eikä vuosi ole vielä ohi. Scholzin hallitus aikoo budjetoida loppuvuodelle lisää 8,8 miljardia euroa. Liittopäivät ei ole vielä hyväksynyt lisärahoitusta, eikä aurinkokaan anelusta huolimatta ole lakannut paistamasta keskipäivällä. Niinpä tämäkään lisämääräraha ei todennäköisesti riitä. Kaikki saksalaiset maksavat auringolle, joka vihreiden mainosväitteen mukaan ”ei lähetä laskuja”. On luotu järjestelmä, joka ei huomioi realiteetteja ja markkinavoimia.
Mitä enemmän aurinkopaneeleja asennetaan, sitä suurempi on ylitarjonta ja sitä suurempi on ero kiinteiden syöttötariffien ja vihreän sähkön todellisen markkina-arvon välillä. Die Welt raportoi, että Saksan hallitus aikoo kaikesta huolimatta kolminkertaistaa aurinkovoiman kapasiteetin 215 gigawattiin seuraavan kuuden vuoden aikana. Se ”vastaa 215 ydinreaktoria” mutta vain muutamina kesäajan keskipäivän tunteina auringon paistaessa täysillä. Yöllä onkin sitten selvästi vaikeampaa…
Suunnitelmissa on heikentää uusiutuvien tukia. Hintojen laskiessa negatiivisiksi suuret tuottajat eivät saisikaan kiinteitä tariffejaan, vaan niiden täytyy itse myydä sähkönsä markkinahintaan. Koska EEG on laki, uudet säännöt koskisivat vain uusia aurinkosähkön tuottajia. Helpotusta ei siten ole tiedossa ainakaan reiluun kymmeneen vuoteen…
Pienen mittakaavan kattoasennuksissakaan ei ole taloudellista järkeä. Ne ovat kolme kertaa kalliimpia kapasiteettiyksikköä kohti kuin suuret aurinkokentät. Maa ei kuitenkaan pääse eroon pienistä tuottajista, koska ilmastonmuutospropaganda on synnyttänyt suuren joukon saksalaisia omakotitaloasukkaita, jotka haluavat antaa ”henkilökohtaisen panoksensa” ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun peittämällä kattonsa kiinalaisilla aurinkopaneeleilla. Vihreä äänestäjä ei niinkään ajattele vähentävänsä CO2-päästöjä. Hän haluaa vain saada kokemusta hiilidioksidipäästöjen vähentämisestä, toki vähemmän iloisten veronmaksajien kustannuksella.
Niinpä päättäjät voivat vain rukoilla, että keskipäivän pilvipeite olisi mahdollisimman monena päivänä mahdollisimman paksu.
— — —
Kattopaneelit ovat vastatuulessa muuallakin. Eräissä maissa niille ei makseta mitään tuottamastaan keskipäivän sähköstä, ja joissakin maissa uusia kattopaneeleita ei saa enää edes kytkeä verkkoon.
Australiassa uusiutuvan energian lisärakentaminen nostaa sähkön hintaa, sillä pitkien etäisyyksien maan verkkokustannukset ovat rajussa kasvussa. Niinpä yksittäisten kuluttajien kannattaa hankkia aurinkopaneelit ja akut (lyijyakut ovat halpoja ja kestävät pitkään, eikä niihin liity tulipalovaaraa) ja irrottautua aina vain kalliimmaksi muuttuvasta verkkosähköstä. Tämä on monessa osavaltiossa edullisin vaihtoehto etenkin syrjäseuduilla ja jopa kaupunkien lähiöissä. Jos kaupunki tai kunta luottaa tuuli- ja aurinkovoimaan, ja vaikka tukena olisi akkuvarasto ja dieselgeneraattorit, sähkön saanti vaarantuu. Pilvien saapuminen ja tuulen tyyntyminen voivat laukaista alueen ”pimenemisen ”. Vain perinteinen, inertiaa omaava varavoima auttaisi asiaa, mutta päästömaksut estävät uuden rakentamisen, vaikka vanhaa kapasiteettia poistuu käytöstä. Lisää Australian tilanteesta linkissä:
